Mitä minä ikävöin?

Nyt kun on melkein asunut kaksi vuotta täällä Lontoossa niin alkaa todella arvostamaan suomalaisuutta ja suomalaisia asioita. Ennen tänne muuttoa oli aina tapana puhua Suomesta vähän paskaan sävyyn ja kuinka kaikki on perseestä. Kai se oli sitä perus suomalaista pessimismiä. Silloin ei tullut huomattua niitä pieniä asioita joista pitää ja mitä tulisi ikävä jos niitä ei enää olisikaan saatavilla. Ennen en ikinä ollut mitenkään erityisen ylpeä siitä että oon suomalainen mutta nyt sitä on oppinut arvostamaan kun on huomanut miten monia hienoja ja ehkä välillä vähän outojakin asioita me suomalaiset tehdään, sekä miten muun maalaisia se kiehtoo.

Viikonloppuna Lontoon suomalaisella kirkolla oli kevät myyjäiset ja tottakai siellä oli pakko käydä. Yllätyin miten paljon siellä oli ei-suomalaista väkeä. Vaikka toki suurin osa tuntui olevan ihan suomalaisia. Yksi asia mihin en oo vieläkään tottunut on suomen puhuminen täällä. Se ei tunnu luonnolliselta. Täällä kun käytän englantia mun joka päiväisessä elämässä ja tästä syystä suomenkielen käyttäminen jää aika vähälle, tuntuu oudolta puhua suomea ympäristössä missä on tottunut puhumaan englantia. Monella on varmaan sama tunne jos yhtäkkiä siellä suomessa joku tuleekin sanomaan jotakin sulle englanniksi. Menee se pari sekuntia ensin tajuta että mitä just tapahtu ja mitä mä oikein sanon. Aivot on tietynlaisella autopilotilla. Suomessa mun aivot olettaa että puhutaan suomea ja täällä Lontoossa mun aivot olettaa ja on valmius asemissa puhumaan englantia. Tästä syystä oli tosi outoa ja ehkä tietyllä tavalla vähän epäluonnolista yrittää puhua näiden muide suomalaisten kanssa täällä suomea.

No mutta mitä asioita mä ikävöin? Ruoka! Ikävöin yli kaiken suomalaista ruokaa ja niitä herkkuja mitä siellä saa kaupasta. Toki täälläkin saa hyvää ruokaa ja herkkuja, mutta ei ne maistu samalle kuin mitä suomessa. Eniten ikävöin mama kananuudeleita ja paprika pringlesejä. Niitäkin täältä saa joistain kaupoista mutta harvoin niitä löytää. Hernekeittoa myös ikävöin. tällä sitä ei valmiina myydä ollenkaan eli se pitäis tehä alusta loppuun asti itse jos sitä tekee mieli. Koulunäkki! Sitä mä aina ostan Suomesta ja tuon mukanani, ja sitten yritän säästellä sitä mahdollisimman pitkään. Täältä kyllä saa erilaisia versioita näkkäristä mutta mikään ei vedä vertoja koulunäkille. Tuolla suomalaisella kirkolla järjestetyssä myyjäisissä oli kuitenkin tosi paljon kaikkee suomalaista tarjolla ja kyllähän sieltä muutama asia lähti mukaankin. Hinnat oli kuitenkin aika kalliit verrattuna suomen hintoihin mikä toki on ihan ymmrrettävää.

Mulla sieltä lähti mukaan ruissipsejä, marianne karkkeja, kasvis-hernekeittoa, barbecue dippi ja tietenkkin minttu viinaa! Näitä mitään tai edes lähellenkään samantyylisiä asioita ei täältä saa ollenkaan.

Toinen asia mitä myös ikävöin on ihan vaan suomenkieli. Niin oudolta kun se voikin kuulostaa, nyt on huomannut kuinka paljon se kieli mitä käyttää joka päivä itsensä ilmaisemiseen voi vaikuttaa siihen kuinka sä ilmaiset itseäsi. Englannikielen kanssa oon huomannut että en ilmaise itseäni samalla tavalla kuin suomenkielellä. Joistakin asioista ei voi edes puhua täällä englanniksi koska ei kukaan ymmärtäis mistä mä puhun. Oon huomannut että käytän paljon sanontoja, mutta tottakai oon tottunu käyttämään suomalaisia sanontoja eikä niitä voi suoraan kääntää englanniksi. Siinä mielessä tää englanninkieli tuntuu joskus ehkä vähän rajottavalta. Tuntuu että ei aina saa välttämättä sanottua mitä ehkä haluaisi, koska hyvin yksinkertaisesti kaikkea ei voi kääntää toiselle kiellelle. Tai no siis, kyllähän melkein kaiken voi kääntää, mutta ei sillä ole vältämättä samanlaista merkitystä tai tuntumaa.

Yksinkertaisesti, on ikävä suomalaisuutta. Ikävä sitä että pystyy jollain tasolla samaistumaan jokaiseen ihmiseen sun ympärillä, olipa ne tuttuja tai ihan jotan randomeita. Esimerkiksi täällä en pysty kenenkään kanssa puhumaan lapsuudesta tai mistään nostalgisesta koska täällä ihmiset on kokenut ihan eri asioita kun minä. Tämä varmaan tulee myös olemaan ongelma sitten kun muuttaa takaisin suomeen tulevaisuudessa. Oon kokenut täällä paljon asioita mihin varmaan monet suomalaiset mun ympärillä ei sitten pysty samaistumaan.

Tämä haitaria soittava mies muistutti mua tosi paljon mun ukista. Tuli jotenkin todella hyvä mieli kun kuuli haitarin soittoa. Enpä ois ikinä osannut kuvitella että näinkin pieni asia ilahduttas mua näin paljon!

Asia mitä oon oppinut arvostamaan myös tosi paljon on luonto, rauha, hiljaisuus ja sauna. Ennen nää asiat oli ehkä vähän itsestäänselvyys mutta nyt ne ei enää todellakaa sitä ole. Saunoja täällä nyt ei yksinkertisesti ole ja voin sanoa että nyt kun ei ole käynyt saunassa melkein neljään kuukauteen niin vaikka käykin suihkussa ei silti tule sitä puhdasta oloa. Hiljaista täällä Lontoossa ei ole ikinä ja sen vuoksi tuntuu ettei ikinä saa vain rauhoittua. Aina kun tulee käymään kotona suomessa niin sen oikein tuntee kuinka taas akut latautuu. Etenkin kiireiden keskellä täällä välillä aina tuntuu että haluaisi vaan päästä istumaan ja olla ihan hiljaa ja laittaa korvatulpat korviin. Olla vaan täydessä hiljaisuudessa rauhoittumassa.

Mä en ikinä oikein oo ollut mikään kesä ihminen. Tiedän, olen outo! Kuuma sää ahdistaa mua. Oon aina rakastanut talvea ja sitä miltä kaikki näyttää ulkona talvisin. Täällä ei lunta oikeastaan tule ikinä. Joo ne kyllä uutisoi kuinka oho täällä tulee hirveä lumi myräkkä ja sitten on satanut sen verran lunta että ruoho kuitenkin paistaa vielä sen ”lumen” läpi. Ja kyllä, tiedän että elokuvissa Englannissa aina sataa lunta ja on nättiä mutta se on kaukana todellisuudesta. Talvi täällä on niin rumaa aikaa että en osaa ees kuvailla sitä. Lunta ja talvea on ikävä. Ei pääse luisitelemaan tai laskettelaan. Tai sitten ihan niinkin yksinkertaiset asiat kuin lumen narskuminen kenkien pohjissa ja se pakkasen tunne poskilla.

On paljon muitakin asioita mitä mä ikävöin mutta tässä on ne mitä ehkä tulee huomattua ikävöivänsä jatkuvasti. Tietenkin myös ikävöin perhettä ja kavereita. Ikävä kuuluu tietenkin asiaan. Mitäpä sitä voisi olettaa kun muuttaa eri maahan yksinään 19-vuotiaana eikä ehkä vielä osannut varautua tämmösiin asioihin etukäteen. Paljon on tullut opittua tässä puolentoista vuoden aikana. Kun ihmiset sanoo että matkusteleminen ja ulkomaille muutto voi olla silmiä avaava kokemus niin ne ei kyllä valehtele.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s