Opiskelu Lontoossa; usein kysyttyjä kysymyksiä

Paljon on viimeaikoina tapahtunut eikä ole hirveästi aikaa jäänyt kirjoitella. Käytiin tuossa Skotlannin rajalla poikaystävän vanhempien luona, mistä tämän postauksen kuvatkin on otettu.  Tämän lisäksi töissä on mennyt sellaiset kevyet 50h viikossa. Minun täytyi tehdä ensivuoden aine valinnat ja niistä sai vähän stressata mutta nyt ne on tehty ja ei tarvitse asiaa sen enempää miettiä. Täysin tyytyväinen en valintoihini ole mutta aina ei voi saada mitä haluaa. Olen myös katsellut ja hakenut tietoa maisterin opintoja koskien, mutta vielä en tiedä että minne, milloin ja mitä tarkalleen ottaen lähtisin hakemaan ja kokeilemaan.

Viimeaikoina on tullut paljon joka puolelta kysymyksiä minun tämän hetkisiin opintoihin liittyen. Ihmiset tuntuvat kyselevän samoja kysymyksiä. Yle myös julkaisi artikkelin aiheseen liittyen, jossa he haastattelivat kahta suomalaista opiskelijaa joista toinen opiskelee Suomessa ja toinen Englannissa.

Ajattelin siis nyt että kertoisin vähän tarkemmin tästä Englannissa/Lontoossa opiskelemisesta ja vastata niihin kysymyksiin mihin usein törmään.

Itse siis hain tänne opiskelemaan sellaisen järjestön kautta kuin Kilroy, ja he auttoivat minua paljon hakuprosessin ja kaikkien papereiden käänntämisessä ja hoitamisessa. Haku prosessi oli pitkä ja paljon oli asioita ja papereita mitä piti hoitaa kun vertaa Suomen haku prosessiin. Hakuprosessista puhun sitten enemmän joskus myöhemmin ja nyt keskityn enemmänkin itse opiskeluun.

Kuinka paljon opiskelu maksaa ja kuinka rahoitat opiskelusi?

Minun kurssi maksaa £9250 per lukuvuosi eli koko tutkinto maksaa sellaisen vähän alle £28 000. Tämän voi kuulostaa älyttömältä summalta mutta sitä ei onneksi tarvitse heti maksaa. Englanti antaa opintolainan tätä varten, mutta tätä rahaa ei siis saa itselle vaan se menee suoraan yliopistolle. Tätä pitä sitten alkaa maksamaan takaisin kun tienaa yli £494 viikossa tai £2143 kuukaudessa. Palkasta lähtee 9% tähän tulorajaan asti ja jos tienaa yli tämän tulorajan niin ylimenevästä summasta lähtee 15%. Jos ei 30 vuoteen valmistumisen jälkeen vieläkään tienaa tarpeeksi lainan takaisinmaksua varten niin lainaa ei tarvitsee enää maksaa takaisin.

Mitä tukia saat kelalta ja riittääkö ne elämiseen?

Kelalta saan täydet tuet ja siihen päälle hiukan suuremman opintolainan kuin Suomessa opiskelevat. Nämä pystyy itse laskemaan Kelan laskurilla. Tämä riittää elämiseen hyvin eikä muita tuloja välttämättä tarvitse. Toki jos haluaa vähän ylimääristä rahaa tai ei halua ottaa opintolainaa niin sitten täytyy käydä töissä. Tässäkin on tuloraja minkä verran saa maksimissaan tienata ilman että se vaikuttaa kelan antamaan tukeen tai opintolainaan. Tuloraja riippuu tukikuukausien määrästä ja tämänkin voi laskea Kelan laskurilla.

Millaiset asumisjärjestelyt siellä on? Asutko asuntolassa, vuokralla, kimppakämpässä..?

Ensimmäisenä vuotena asuin kimppakämpässä 9 muun opiskelijan kanssa sellaisessa opiskelija rakennuksessa. Minulla oli oma huone ja vessa/suihku, mutta jaoin keittiön ja olohuoneen. Nyt asun poikaystävän kanssa yksiössä, mutta asutaan silti vielä sellaisessa rakennuksessa joka on tarkoitettu opiskelijoille. Syyskuussa muutetaan sitten tästä yksiöstä toiseen yksiöön joka on myös rakennuksessa joka on nimenomaan tarkoitettu opiskelijoille, mutta se on yksityinen eikä suuren yhtiön omistama rakennus niikuin nämä aiemmat, mikä tarkoittaa sitä että siellä ollaan vähän rennompia ja asuntoa saa muokata ja sisustaa enemmän kuin aiemmissa.

Paljonko asuminen siellä maksaa?

Tämä riippuu todella paljon siitä missä päin Lontoota asuu ja millaisessa asunnossa asuu. Asuminen täällä on kalliimpaa kuin Suomessa yleisesti mutta Helsingin hinnoista se ei paljoa eroa. Huoneen hinta kimppakämpässä voi vaihdella £50-£400 per viikko välillä, joten on vaikea sanoa vain yhtä hintaa. Sen tarkemmin en meidän vuokra hinnoista kerro, mutta jos asunto hinnat kiinostaa niin niitä voi käydä netistä katsomassa.

Kuinka monta tuntia sinulla on viikossa koulua?

Tämä riippuu ihan lukuvuodesta ja valituista kursseista, mutta ensimmäisenä ja toisena vuotena olin koululla noin kolmena päivänä viikossa. Kolmantena vuotena tulen olemaan noin neljänä päivänä viikossa koululla. Osa päivistä kokonaisia päiviä ja osa puolikkaita. Tämän lisäksi vietän aikaa koulun kirjastossa pakollisten tuntien lisäksi.

Millaisia koulutehtäviä siellä pitää tehdä?

Suurin osa palautettavista koulutöistä on olleet esseitä ja raportteja. Muutama portfoliokin on tullut tehtyä. Raporttien tekemiseen kuuluu myös itse tutkimuksen suunniteleminen, toteuttaminen ja analysointi. Esseiden ja raporttien pituus on yleensä 1500-3000 sanaa, lukuvuodesta riippuen. Esseitä ja raportteja varten täytyy myös lukea ja analysoida muita aikaisempia tutkimuspapereita.

Millaisia tunnit siellä ovat? (luentoja, ryhmätunteja, harjoitteluita..?)

Suurin osa tunneista on luentoja. Noin puolet ajasta luennon jälkeen on aina pienryhmä tunti. Osa tunneista on myös tietokoneluokassa jossa harjoitellaan tutkimusten analysointia ja eri ohjelmistojen käyttöä. Varsinaista harjoittelua meillä ei missään vaiheessa ole.

Miten yliopistossa opiskeleminen siellä eroaa Suomen yliopisto elämään?

Tähän en osaa vastata koska en ole ikinä Suomessa yliopistoa käynyt tai edes kokeillut. Ehkä vielä tulevaisuudessa sitten joskus senkin tulen näkemään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s