Nyt on tullut sen aika että olen päättänyt lopettaa työt ja keskittyä ihan vain itseeni ja siihen mitä haluan tehdä nyt ja tulevaisuudessa. Kesän aikana on tullut tehtyä paljon töitä ja aikaa ei ole oikein itselle jäänyt ollenkaan. Muutto lähenee ja ollaan saatu hädin tuskin mitään pakattua. Sen lisäksi on saanut hoitaa koulu ja kela asioita mitkä tunnetustikin ei mene mitenkään helpon kaavan mukaan.
Mutta nyt kun työt on ohi niin ajattelin vähän kertoa minun työstä ja siitä millaista täällä on ollut työskennellä yleisestikin, sillä aiemmin en ole oikein asiasta täällä puhunut.
Olin siis töissä tällaisessa pienessä yksityisyrittäjän pitämässä kahvilassa aivan Lontoon keskustassa yhden maailman kiireimpien katujen kuppeessa. Loppu ajasta toimin vuoropäällikön/valvojan roolissa ja pääsin työskentelemään monista eri kulttuureista olevien ihmisten kanssa, sekä oppinut paljon uutta niin kahvilassa työskentelmisestä kuin eri kulttuureista ja tavoista. Kun ihmiset sanovat että matkailu avartaa katsetta niin pikku hiljaa on tässä oppinut sen ymmärtämään. Jos olisin jäänyt Suomeen asumaan niin en olisi ikinä tavannut näin erilaisia ja ihania ihmisiä mitä olen täällä pääsyt tapaamaan. Ja oppinut arvostamaan ja ymmärtämään erilaisuutta tällaisella perspektiivilla kuin nyt.
Muistan kun sain tämän työpaikan melkein vuosi sitten niin minua pelotti ja jännitti todella paljon. En ollut koskaan aikaisemmin työskennellyt asiakaspalvelu työssä jossa ollaan kasvoikkain asiakkaiden kanssa. En mysökään tykännyt kahvista tai tietänyt siitä aiheena yhtään mitään. Nyt kumpikaan näistä asioista ei ole minulle ongelma ja rakastin tätä työtä todella paljon. Asiakkaat on ihania ja rakastan kahvien tekemistä. Tosin joskus tietenkin tulee niitä hulluja asiakkaita vastaan joista minulla kyllä riittää tarinoita. Ollaan saatu banaanista, leipää on heitelty ja murusteltu pitkin kahvilaa, ollaan huudettu ja haukuttu päin naamaa, syytetty parkki sakoista ja vaikka mitä muuta, mutta nämä ovat vain hauskoja tarinoita ja muistoja eikä niinkään asioita jotka olisi minua koskaan jäänyt mietityttämään huonolla tavalla.
Pakko sanoa että täällä työskennellessäni olen huomannut kuinka ihmiset ovat paljon sosiaalisempia, niin hyvällä kuin huonollakin tavalla. Ihmiset ovat ystävällisiä ja vaihdoin päivittäin kuulumisia meidän vakio asiakkaiden kanssa ja tutustuin moniin ihmisiin. Negatiivisena puolena on se että ihmiset täällä myös uskaltavat valittaa. Suuri osa meidän asiakkaista oli rikkaampaa kansaa ja niissä kyllä huomaa eron kun vertaa keskiverto asiakkaisiin. Nämä rikkaat asiakkaat olettavat että heitä kohdellaan kuin kuninkaallisia kuin he olisivat paikan ainoita asiakkaita, ja että he ovat ykkös sijalla muiden edellä, mikä aiheutti paljon ongelmia. Mutta positiivisena puolena on se, että he antavat hyvin tippiä jos ovat tyytyväisiä! Tämä kuitenkin on hyvin harvinaista.
Tällä myös asiakaspalvelun roolissa sinulta odotetaan paljon. Suomessa kävipä missä vain niin melkein aina asiakaspalvelu on robottimaista tai kaavaan kallistuvaa ja minimaalista, kun täällä taas asiaspalvelun roolissa olevat yrittävät ja antavat kaikkensa, ja jos hymyä ja top level asiakaspalvelua ei sinusta irti lähde niin sinut passitetaan keittiön puolelle. Itselle ujona introverttina suomalaisena tämä oli yksi suurimmista haasteista ja ollut henkisesti raskain puoli tässä työssä. Täjänkin kuitenkin ajan myötä oppi ja enää se ei ole ongelma. Tämän työn myötä olen rokhaistunut todella paljon ja itsevarmuutta on kertynyt hurjasti.
Pakko sanoa että tulen kyllä ikävöimään tätä paikkaa todella paljon. Tulen aina muistamaan tämän paikan ja kaiken se mit se ono minun elämälleni antanut ja tuonut. Työkavereita on matkan varrella ollut paljon ja kaikkia jää hirmuinen ikävä. Kun viettää samojen ihmisten kanssa +8h päivässä vuoden ajan niin kyllä siinä sellainen pienenlainen perhe muodostuu.
Olen siis ensimmäistä kertaa nyt sellaisessa tilanteessa että en ole varma mihin suuntaa mennä. Ikäänkuin on jumissa kun ei tiedä että kääntyykö oikealle vai vasemmalle, mutta ei haluaisi jatkaa suoraankaan. Eihän minulla kiire vielä ole, mutta kun on tottunut siihen että määränpää ja suunta on aina selkeänä niin tällaisessa tilanteessa tulee vähän sellainen apua mitä tapahtuu ja mitä minun pitää tehdä olo. Ja sitten kun on vielä vähän kärsimätön niinkuin minä ettei tykkää odotella vaan vastaukset pitää olla heti pöydällä, niin asia on mietityttää päivittäin. Toki kai se, että asia on mielessä koko ajan voi olla hyväkin asia. Eihän sitä vastausta koskaan saa jos asiaa ei mieti.
Emilia Parkkinen 