Kesästä Syksyyn ja Kouluun; ensivuoden kurssit ja lopputyön aihe

Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut paljon. Siinä samalla kiireen keskellä on unohtanut katsoa ympärille ja keskittyä siihen että missä mennään. Tänään kävin pitkästä aikaa kunnolla keskustassa Floridan reissun ja muuton jälkeen. Tuntuu että tänä vuonna ei ole yhtään tullut huomattua kuinka kesä on vaihtunut pikkuhiljaa syksyyn ja vihreät värit muuttuneet oranssiin.

Käytiin poikakaverin kanssa syömässä ja juhlistamassa meidän vuosipäivää. Samalla tuli huomattua kuinka syksy onkin jo saapunut ja kesä on ohi. Yleensä syksy hiipii kuvioihin pikku hiljaa mutta tänä vuonna sen tuloa ei tullut huomattua. Kouluakaan ei ollut tullut ajateltua sen pahemmin kuin vasta nyt näin viikkoa ennen sen alkua.

Yleensä kesäloma menee nopeasti ja kesän lopussa tuntuu että ei ole kerennyt tehdä mitään kun pitääkin jo mennä takaisin koulun penkille. Tänä vuonna kesä tuntui kuitenkin todella pitkältä ja tuntuu että kesän aikana kerkesi tehdä paljon kaikenlaista. Ensiviikolla alkaa taas koulu ja tuntuu oikeastaan ihan hyvältä mennä takaisin koulun penkille.

Olen oikeastaan aika innoissani tulevasta kouluvuodesta. Tänä vuonna saatiin valita suurinosa kursseista ja päästään kunnolla aloittaamaan lopputyötä, joka meillä perustuu itse suunniteltuun tutkimukseen, mikä täytyy toteuttaa alusta loppuun. Oma lopputyöni perustuu todennäköisesti kognitiiviseen suorituskykyyn ja ilmiöön nimeltä ”power posing”, yhdistettynä testosteroni, kortisoli ja serotoniini tasoihin. Lopullista suunnitelmaa ei olla vielä valvojan kanssa tehty, mutta tämän aiheen ympärillä minun lopputyö tulee pyörimään. Valitettavasti jos haluaa olla osana/osallistua tähän tutkimukseen, täytyy olla paikanpäällä täällä Lontoossa, joten niille jotka ovat kysyneet sieltä Suomesta että pääseeköö tähän minun tutkimukseen osallistumaan niin valitteavasti se ei siis ole ellei tule täällä käymään.

Tänä vuonna minun lukujärjestys koostuu kuudesta kurssista, joista viisi sain valita itse. Pakollisena kurssina meillä on meidän lopputyöhön perustuva kurssi ja sen lisäksi itse valitsin neuvontapsykologian, evoluutiopsykologian, oikeuslääketieteen psykologian, kliinisen ja terveyspsykologian, sekä erityis aiheiden persoonallisuus ja sosiaali psykologian kurssit. Vaikka kuusi eri kurssia tänävuonna onkin käytävänä niin koulua minulla on vain kolmena päivänä viikossa (9h/viikko). Nämä 9h koostuu oikeastaan vain luennoista. Näiden lisäksi lukujärjestyksen ulkopuolella tulee olemaan tapaamisia valvojan kanssa, sekä tapaamisia tutkimukseen liittyen.

Niinkuin jo sanottu, niin odotan innolla tulevaa kouluvuotta, vaikka se tuleekin olemaan kiireitä ja stressiä täynnä. Kun pääsee kuitenkin tekemään asioita mistä nauttii ja mitkä itseä kiinostaa niin sen stressin yli on kuitenkin helppoa katsoa yli ja ajatella niitä positiivisia ja iloa tuottavia puolia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s