Avainsana: koti

Tulevaisuuden pohtimista

Itse olen aina ollut todella määrätientoinen ja perillä siitä mitä haluan elämälläni tehdä tai mihin suuntaan mennä. Tästä syystä en ole koskaan oikeastaan edes pohtinut niitä muita vaihtoehtoja. Olen suoraan mennyt sitä yhtä määränpäätä kohti miettimättä että no mutta entä jos menisikin eri suuntaan.

Ylä-asteella mulle oli ihan selvää että seuraavaksi menen lukiota kohti ja lukion lopussa mulle oli ihan selvää että haluan lähteä opiskelemaan psykologiaa. Aina olin ollut kiinostunut ulkomailla opiskelusta mutta vaihtoon en uskaltanut lukio aikana lähteä. Lukiossa kun käytiin sitten tutustumassa Oulun yliopistoon niin juttelin erään opiskelijan kanssa siellä joka kertoi mulle Eglannissa opiskelemisesta ja siitä kuinka EU:sta tulevat opiskelijat saa lukukausi maksuihin lainan. Muistan kun porukat tulivat minua sitten omalta Lukiolta myöhemmin sinä iltana hakemaan niin autossa ilmoitin heille että minä se muuten lähden lukion jälkeen Englantiin.

Nyt yliopisto aikana olen miettinyt sitä että no mitäs seuraavaksi. Tässä kahden ensimmäisen vuoden aikana minua on alkanut kiinostamaan neuropsykologia. Tiedän myös että haluan asettua tulevaisuudessa asumaan Suomeen. Lontoo on mulle se ensimmäinen oma paikka missä olen asunut, mutta en tiedä jaksaisinko täällä koko elämääni asua. Suomessa neuropsykologiaa opiskeleemaan pääseminen on kuitenkin aika haastavaa. Silti kuitenkin haluaisin kokea yliopisto elämää myös Suomessa.

Suunnitelmana siis on ollut että valmistumisen jälkeen tultaisiin Suomeen. Nyt kun olen kuitenkin miettinyt asioita ja kun on käynyt koti Suomessa aina vierailulla niin on tajunnut sen että kotiin pääsee aina. Nyt olen alkanut myös miettimään sitä että miksei nyt kun on vielä nuori eikä ole esteitä, kävisi ja kokeilisi. Kotiin kyllä pääsee aina mutta kotoa pois lähteminen voi ollakin haastavempaa jos on jo asettunut paikoilleen.

Olen myös miettiny sitä, että onko neuropsykologia todella se mitä haluan tehdä. Koulussa se on kuitenkin minulle minun heikoin kurssi. Aiheena se kiinostaa minua todella paljon, mutta sen opiskeleminen on niin vaikeaa että en nauti sen lukemisesta yhtä paljon kuin muiden aineiden lukemisesta. En tiedä onko se sitten vain laiskuutta kun pitäisi laittaa enemmän energiaa johonkin niin siitä ei enää nautikkaan niin paljoa.

Olen myös nyt ollut samassa työpaikassa viime marraskuusta lähtien, mutta nyt on tullut halu löytää töitä omalta alalta. Nyt kun olen aloittamassa yliopiston kolmatta ja viimeistä vuotta nii mahdollisuudet löytää töitä omalta alaltakin ovat kasvaneet. Tässä tullaan taas takaisin siihen että mihin suuntaan minä haluan lähteä, ja asiasta en nyt vielä ole aivan 100% varma. Toki näin aluksihan ihan minkälainen kokemus omalta alata auttaa sitten tuleaisuudessa menemään eteenpäin olipa se suunta ihan mikä tahansa.

Olen siis ensimmäistä kertaa nyt sellaisessa tilanteessa että en ole varma mihin suuntaa mennä. Ikäänkuin on jumissa kun ei tiedä että kääntyykö oikealle vai vasemmalle, mutta ei haluaisi jatkaa suoraankaan. Eihän minulla kiire vielä ole, mutta kun on tottunut siihen että määränpää ja suunta on aina selkeänä niin tällaisessa tilanteessa tulee vähän sellainen apua mitä tapahtuu ja mitä minun pitää tehdä olo. Ja sitten kun on vielä vähän kärsimätön niinkuin minä ettei tykkää odotella vaan vastaukset pitää olla heti pöydällä, niin asia on mietityttää päivittäin. Toki kai se, että asia on mielessä koko ajan voi olla hyväkin asia. Eihän sitä vastausta koskaan saa jos asiaa ei mieti.

2566636106618227312_IMG_0827

Nyt kun olen tässä parin vapaapäivän aikana käynyt kiertelemässä kaupungilla niin löysin tällaisen kirjan kuin ”LESS is MORE”. Kirja on tällaiselta brandilta kuin kikki. Kirja ei ole siis sellainen kirja mitä vain luetaan vaan sellainen jota tulee itse täyttää. Sen ideana on auttaa löytämään ne asiat elämässä mitkä merkitsee ja mitä todella haluaa, ja auttaa pääsemään eroon niistä asioista, mitkä elämässä ovat turhia tai vain häiritsemässä omien saavutusten saavuttamista. Tämä ”less is more” sanonta on ehkä tunnetumpi minimalsimin parissa mutta tässä kirjassa se viittaa kaikkeen elämässä; konkreettisiin asioihin, siihen mihin me kulutetaan meidän energiamme ja aikamme, ja meidän ajatuksiimme. Sitten kun olen tutustunut kirjaan vähän paremmin niin varmaan tulen kirjoittamaan siitä enemmän.

Mitä minä ikävöin?

Nyt kun on melkein asunut kaksi vuotta täällä Lontoossa niin alkaa todella arvostamaan suomalaisuutta ja suomalaisia asioita. Ennen tänne muuttoa oli aina tapana puhua Suomesta vähän paskaan sävyyn ja kuinka kaikki on perseestä. Kai se oli sitä perus suomalaista pessimismiä. Silloin ei tullut huomattua niitä pieniä asioita joista pitää ja mitä tulisi ikävä jos niitä ei enää olisikaan saatavilla. Ennen en ikinä ollut mitenkään erityisen ylpeä siitä että oon suomalainen mutta nyt sitä on oppinut arvostamaan kun on huomanut miten monia hienoja ja ehkä välillä vähän outojakin asioita me suomalaiset tehdään, sekä miten muun maalaisia se kiehtoo.

Viikonloppuna Lontoon suomalaisella kirkolla oli kevät myyjäiset ja tottakai siellä oli pakko käydä. Yllätyin miten paljon siellä oli ei-suomalaista väkeä. Vaikka toki suurin osa tuntui olevan ihan suomalaisia. Yksi asia mihin en oo vieläkään tottunut on suomen puhuminen täällä. Se ei tunnu luonnolliselta. Täällä kun käytän englantia mun joka päiväisessä elämässä ja tästä syystä suomenkielen käyttäminen jää aika vähälle, tuntuu oudolta puhua suomea ympäristössä missä on tottunut puhumaan englantia. Monella on varmaan sama tunne jos yhtäkkiä siellä suomessa joku tuleekin sanomaan jotakin sulle englanniksi. Menee se pari sekuntia ensin tajuta että mitä just tapahtu ja mitä mä oikein sanon. Aivot on tietynlaisella autopilotilla. Suomessa mun aivot olettaa että puhutaan suomea ja täällä Lontoossa mun aivot olettaa ja on valmius asemissa puhumaan englantia. Tästä syystä oli tosi outoa ja ehkä tietyllä tavalla vähän epäluonnolista yrittää puhua näiden muide suomalaisten kanssa täällä suomea.

No mutta mitä asioita mä ikävöin? Ruoka! Ikävöin yli kaiken suomalaista ruokaa ja niitä herkkuja mitä siellä saa kaupasta. Toki täälläkin saa hyvää ruokaa ja herkkuja, mutta ei ne maistu samalle kuin mitä suomessa. Eniten ikävöin mama kananuudeleita ja paprika pringlesejä. Niitäkin täältä saa joistain kaupoista mutta harvoin niitä löytää. Hernekeittoa myös ikävöin. tällä sitä ei valmiina myydä ollenkaan eli se pitäis tehä alusta loppuun asti itse jos sitä tekee mieli. Koulunäkki! Sitä mä aina ostan Suomesta ja tuon mukanani, ja sitten yritän säästellä sitä mahdollisimman pitkään. Täältä kyllä saa erilaisia versioita näkkäristä mutta mikään ei vedä vertoja koulunäkille. Tuolla suomalaisella kirkolla järjestetyssä myyjäisissä oli kuitenkin tosi paljon kaikkee suomalaista tarjolla ja kyllähän sieltä muutama asia lähti mukaankin. Hinnat oli kuitenkin aika kalliit verrattuna suomen hintoihin mikä toki on ihan ymmrrettävää.

Mulla sieltä lähti mukaan ruissipsejä, marianne karkkeja, kasvis-hernekeittoa, barbecue dippi ja tietenkkin minttu viinaa! Näitä mitään tai edes lähellenkään samantyylisiä asioita ei täältä saa ollenkaan.

Toinen asia mitä myös ikävöin on ihan vaan suomenkieli. Niin oudolta kun se voikin kuulostaa, nyt on huomannut kuinka paljon se kieli mitä käyttää joka päivä itsensä ilmaisemiseen voi vaikuttaa siihen kuinka sä ilmaiset itseäsi. Englannikielen kanssa oon huomannut että en ilmaise itseäni samalla tavalla kuin suomenkielellä. Joistakin asioista ei voi edes puhua täällä englanniksi koska ei kukaan ymmärtäis mistä mä puhun. Oon huomannut että käytän paljon sanontoja, mutta tottakai oon tottunu käyttämään suomalaisia sanontoja eikä niitä voi suoraan kääntää englanniksi. Siinä mielessä tää englanninkieli tuntuu joskus ehkä vähän rajottavalta. Tuntuu että ei aina saa välttämättä sanottua mitä ehkä haluaisi, koska hyvin yksinkertaisesti kaikkea ei voi kääntää toiselle kiellelle. Tai no siis, kyllähän melkein kaiken voi kääntää, mutta ei sillä ole vältämättä samanlaista merkitystä tai tuntumaa.

Yksinkertaisesti, on ikävä suomalaisuutta. Ikävä sitä että pystyy jollain tasolla samaistumaan jokaiseen ihmiseen sun ympärillä, olipa ne tuttuja tai ihan jotan randomeita. Esimerkiksi täällä en pysty kenenkään kanssa puhumaan lapsuudesta tai mistään nostalgisesta koska täällä ihmiset on kokenut ihan eri asioita kun minä. Tämä varmaan tulee myös olemaan ongelma sitten kun muuttaa takaisin suomeen tulevaisuudessa. Oon kokenut täällä paljon asioita mihin varmaan monet suomalaiset mun ympärillä ei sitten pysty samaistumaan.

Tämä haitaria soittava mies muistutti mua tosi paljon mun ukista. Tuli jotenkin todella hyvä mieli kun kuuli haitarin soittoa. Enpä ois ikinä osannut kuvitella että näinkin pieni asia ilahduttas mua näin paljon!

Asia mitä oon oppinut arvostamaan myös tosi paljon on luonto, rauha, hiljaisuus ja sauna. Ennen nää asiat oli ehkä vähän itsestäänselvyys mutta nyt ne ei enää todellakaa sitä ole. Saunoja täällä nyt ei yksinkertisesti ole ja voin sanoa että nyt kun ei ole käynyt saunassa melkein neljään kuukauteen niin vaikka käykin suihkussa ei silti tule sitä puhdasta oloa. Hiljaista täällä Lontoossa ei ole ikinä ja sen vuoksi tuntuu ettei ikinä saa vain rauhoittua. Aina kun tulee käymään kotona suomessa niin sen oikein tuntee kuinka taas akut latautuu. Etenkin kiireiden keskellä täällä välillä aina tuntuu että haluaisi vaan päästä istumaan ja olla ihan hiljaa ja laittaa korvatulpat korviin. Olla vaan täydessä hiljaisuudessa rauhoittumassa.

Mä en ikinä oikein oo ollut mikään kesä ihminen. Tiedän, olen outo! Kuuma sää ahdistaa mua. Oon aina rakastanut talvea ja sitä miltä kaikki näyttää ulkona talvisin. Täällä ei lunta oikeastaan tule ikinä. Joo ne kyllä uutisoi kuinka oho täällä tulee hirveä lumi myräkkä ja sitten on satanut sen verran lunta että ruoho kuitenkin paistaa vielä sen ”lumen” läpi. Ja kyllä, tiedän että elokuvissa Englannissa aina sataa lunta ja on nättiä mutta se on kaukana todellisuudesta. Talvi täällä on niin rumaa aikaa että en osaa ees kuvailla sitä. Lunta ja talvea on ikävä. Ei pääse luisitelemaan tai laskettelaan. Tai sitten ihan niinkin yksinkertaiset asiat kuin lumen narskuminen kenkien pohjissa ja se pakkasen tunne poskilla.

On paljon muitakin asioita mitä mä ikävöin mutta tässä on ne mitä ehkä tulee huomattua ikävöivänsä jatkuvasti. Tietenkin myös ikävöin perhettä ja kavereita. Ikävä kuuluu tietenkin asiaan. Mitäpä sitä voisi olettaa kun muuttaa eri maahan yksinään 19-vuotiaana eikä ehkä vielä osannut varautua tämmösiin asioihin etukäteen. Paljon on tullut opittua tässä puolentoista vuoden aikana. Kun ihmiset sanoo että matkusteleminen ja ulkomaille muutto voi olla silmiä avaava kokemus niin ne ei kyllä valehtele.